Facebook Business
Esittelyssä uudet brändin turvallisuusominaisuudet mainostajille
Vastuullamme on tarjota turvallinen ympäristö ihmisille ja mainostajille, minkä vuoksi olemme omaksuneet monialaisen lähestymistavan brändin turvallisuuteen. Tänään julkaisemme aiheeseen liittyviä päivityksiä. Niihin kuuluu kolme avainaluetta:
- turvallisen ja miellyttävän yhteisön luominen
- korkeatasoisen ekosysteemin ylläpitäminen sisällön, julkaisijoiden ja mainosten osalta
- proaktiivinen yhteistyö toimialan kanssa.
Turvallisen ja miellyttävän yhteisön luominen
Paras tapa rakentaa brändin turvallisuutta on estää kokonaan haitallisen sisällön näkyminen palveluissamme. Emme koskaan ole valmiita, mutta jatkamme investoimista teknologiaan ja ihmisiin rajoittaaksemme sitä mahdollisimman pitkälle.
Kaiken perustana ovat yhteisönormimme, joissa määritellään, mikä on sallittua ja mikä ei. Yhteisönormit pohjautuvat tavoitteeseemme saada ihmisten äänet kuuluville. Ja jotta ihmiset voivat ilmaista itseään, heidän on koettava olevansa turvassa. Tämän vuoksi yli 35 000 työntekijäämme keskittyy työssään turvallisuuskysymyksiin, mihin kuuluu muun muassa miljoonien väärennettyjen tilien poistaminen vuosittain. Investoimme myös teknologiaan vähentääksemme valeuutisia ja voidaksemme paremmin tunnistaa käytäntöjämme mahdollisesti rikkovaa sisältöä, usein jo ennen kuin kukaan ehtii nähdä sitä. Julkaisemme säännöllisesti yhteisönormien valvontaraportin seurataksemme, kuinka hyvin olemme onnistuneet parantamaan Facebookin turvallisuutta ja osallistavuutta. Viimeisin raporttimme sisältää tietoja Instagramista, itsemurhista ja itsensä vahingoittamisesta sekä ensimmäistä kertaa myös kattavampia tietoja terroristisesta propagandasta.
Korkeatasoisen ekosysteemin ylläpitäminen sisällön, julkaisijoiden ja mainosten kannalta
Yhteisönormimme koskevat kaikkia Facebookin käyttäjiä, mutta olemme ottaneet käyttöön myös erityisiä normeja valvoaksemme julkaisijoiden, sisällönjulkaisijoiden ja mainostajien vastuullisuutta. Samalla tiedostamme, että yritykset ovat erilaisia: toiset voivat tarvita käyttöönsä lisäasetuksia julkaisijoiden sisältöjen sijoittelulle, kuten in-stream- ja pika-artikkeleille Facebookissa tai Audience Networkissa.
Tämän vuoksi keskitymme tarjoamaan mainostajille lisää mainosten läpinäkyvyyden varmistavia työkaluja ja heidän brändeilleen sopivia lisäominaisuuksia. Tänään julkaisemme Brändin turvallisuuden hallintaan liittyviä lisäominaisuuksia:
- Yksi paikka Business Managerissa tai mainosten hallinnassa, jossa voit luoda estolistoja, saada jakeluraportteja ja määrittää tilitason inventaariosuodattimen sen sijaan, että käyttäisit sitä vain yhteen kampanjaan kerrallaan.
- Parannetut jakeluraportit tarjoavat mainostajille mahdollisuuden hakea sisältöä tilin tunnuksen tai julkaisijan mukaan ilman lataamista. Pian lisäämme jakeluraporttiin myös lisätietoja sisällön tasolla.
- Uusi brändin turvallisuuskumppanimme, Zefr, aloittaa toimintansa DoubleVerifyn, Integral Ad Sciencen ja OpenSlaten rinnalla ja auttaa meitä varmistamaan, että brändin turvallisuuden hallintaan luomamme ominaisuudet ja työkalut palvelevat mainostajien tarpeita myös jatkossa.
- Dynaamiset sisältöjoukot tarjoavat sisältötason sallittujen luettelon Integral Ad Sciencen, OpenSlaten ja Zefrin kanssa toimiville mainostajille. Tämän in-stream-sijoittelujen alkuvaiheen testauksen avulla nämä kumppanit voivat säännöllisesti päivittää ja mukauttaa mainostajien käytettävissä olevia videoita kunkin brändin yksilöllisten tarpeiden pohjalta.
- Aloitamme myös julkaisijoiden sallittujen luettelon testauksen Audience Networkille ja in-stream-mainoksille Facebookissa valikoitujen mainostajien kanssa ja pyrimme laajentamaan testausta ensi vuoden kuluessa.
Nämä ominaisuudet rakentuvat tällä hetkellä käytössä oleville työkaluille:
- Säätimet, joiden avulla voidaan määrittää, missä kohtaa mainos näkyy, kun sitä esitetään julkaisijan tai sisällönjulkaisijan sisällössä
- Julkaisijaluettelot, joiden avulla mainostajat tietävät jo ennen mainosten esittämistä, missä heidän mainoksensa voivat näkyä
- Julkaisijan jakeluraportit, jotka auttavat ymmärtämään, missä mainoksia on esitetty
- Estolistat, joiden avulla mainostajan mainoksia voidaan estää näkymästä tiettyjen julkaisijoiden kohteissa
- Inventaariosuodatin, jonka avulla on mahdollista valita, minkätyyppiseen sisältöön yritys halutaan liittää, ja suodattaa muuntyyppiset sisällöt pois
- Kolmansien osapuolten kanssa solmitut kumppanuudet, jotka tarjoavat mainostajille enemmän vaihtoehtoja
Kaikki nämä käytännöt ja hallintaominaisuudet tähtäävät korkeatasoisen ekosysteemin luomiseen ihmisille, julkaisijoille ja mainostajille.
Proaktiivinen yhteistyö toimialakumppaneiden kanssa
Brändien turvallisuus on haaste koko mainosalalle, minkä vuoksi teemme yhteistyötä toimialakumppaneidemme kanssa jakaaksemme tietoa, lisätäksemme yhteisymmärrystä ja tehdäksemme kaikista verkkoalustoista turvallisempia yrityksille.
- Olemme suorittaneet JICWEBS’ Digital Trading Standards Groupin bränditurvallisuustarkastuksen ja saaneet IAB UK Gold Standard -sertifioinnin.
- Osallistumme aktiivisesti Maailman markkinoijien etujärjestö WFA:n (World Federation of Advertisers) Global Alliance for Responsible Media -työryhmään (GARM), joka johtaa globaalien brändien, mediatoimistojen, -yritysten ja -alustojen sekä toimialan toimijoiden yhteistä toimintaa kestävämmän ja vastuullisemman digitaalisen ekosysteemin luomisessa.
- Tarjoamme yhteistyössä toimialan eri toimijoiden kanssa lisää tietoa siitä, kuinka operatiiviset tiimimme työskentelevät arvioidessaan sisältöjä ja pyrkiessään vahvistamaan yhteisönormejamme.
Vaikka emme hyväksy alustoillamme lainkaan haitallista sisältöä, ymmärrämme, että sitä voi siitä huolimatta esiintyä. Tämän vuoksi haluamme voittaa tämän haasteen toimimalla yrityksen rajojen yli yhteistyössä koko toimialan kanssa, hyödyntämällä eri alojen asiantuntijoiden osaamista ja investoimalla jatkuvasti teknologiaan, työkaluihin ja edistysaskeliin, joita mainostajat tarvitsevat. Turvallisempi Facebook ja Instagram on meidän kaikkien – myös yritysten – yhteinen etu, ja me tulemme edelleen jatkamaan työskentelyämme tämän tavoitteen puolesta.